Koulutuksen ammattilaisena minua on huolettanut nuorisoasteen ammatillisen koulutuksen alasajo – ei määrällisesti mutta laadullisesti.

Seuraava sitaatti kuvaa hyvin nykytilannetta.

”Ammattikoulut on muutettu nuorison päivähoitopaikoiksi” – Ammattitaitoisista työntekijöistä on krooninen pula, vaikka tutkinnon suorittaneita riittää.”

Työnantajilla kuten myös opettajilla on huoli koulunsa päättävien nuorten ammattitaidon riittävyydestä edes aloittamaan oikeassa työelämässä tapahtuvan oppimisen. Edes ammatin alkeellisimmatkin työtavat ovat hukassa, puhumattakaan työelämän pelisääntöjen tuntemisesta.

Pari esimerkkiä;  Talotekniikka-ala kärsii työvoimapulasta, jonka taustasyyt ovat osin jopa pelottavia.

Sähkö-, tele- ja lvi-urakoitsijat valittavat, että ammattitaitoisesta työvoimasta on kroonista pulaa. Koulutusputkesta ei kerta kaikkiaan tule riittävästi asiansa osaavaa työvoimaa.

”Näyttää siltä, että ammattikoulut on muutettu nuorison päivähoitopaikoiksi, joissa keskitytään muuhun kuin ammattiopetukseen. Itse ammattiin oppiminen jää monessa kohtaa taka-alalle.”

”Ammattikouluun ohjataan nuoria puolipakolla. Kouluissa tehdään sitten jotakin, jotta nuoret eivät syrjäytyisi, mutta kolmen vuoden päivähoito ei tuota toivottua tulosta”,

 

Toinen esimerkki; Vuoden ammattiopistossa opettanut tutkija järkyttyi – Yle: ”Pelkään, että valmistuttuaan he tekevät hoitovirheitä”.

Lainsäädäntö, määräykset ja koulutusjärjestelmä ovat itsessään toimivia, mutta koulutuksen järjestäjille eli kunnille on kasattu suuri määrä velvoitteita.

”Velvoitteet jäävät usein hoitamatta, eikä järjestelmä toimi. Työelämäyhteistyö on lakisääteistä ja näytöt osaamisesta pitäisi antaa työpaikoilla, mutta näin ei läheskään aina tapahdu”. Meillä Suomessa ei ole toteutunut ”kisälli – mestari”-mallinen koulutusjärjestelmä, kuten monessa muussa hyvin kehittyneessä yhteiskunnissa. Ajattelua on hallinnut näkemys, että oppiminen ja työelämä olisivat kaksi eri maailmaa. Syynä on pitkä perinne harjoitetusta sosiaali- ja koulutuspolitiikasta.

Ammatillisen koulutuksen imago ei ole ollut nuorison keskuudessa kovin korkealla, eikä opettajienkaan käytännön työelämätuntemus ja käytännön osaaminen ole ollut riittävällä tasolla.

Koulutusta järjestävät kaupungit ja kunnat kantavat huolta lähinnä nuorten syrjäytymisvaarasta ja yhteiskuntakelpoisuudesta.

”Tässä sivussa unohtuu työelämä, ammattiin oppiminen ja yhteistyö yritysten kanssa. Opetus palvelee lähinnä sosiaalipoliittisia tavoitteita, vaikka nuorisoa tulisi kouluttaa ammattiin.”

Yleiskuva voi olla tätäkin synkempi, sillä alan toimijat puhuvat työhalujen yleisestä vähenemisestä ja työnteon merkityksen väheksynnästä.

Voidaankin todeta, että koulu toimii ”viher-sosialistien” poliittisena työkaluna.

Erityisesti perustutkintojen alueella korostuvat muut kuin ammattiin valmentavat aineet. Nuoria opetetaan kansalaisiksi oikeuksineen, mutta velvoitteet jätetään vähemmälle. Työvoimaa tarvitsevia yrityksiä tämä suuntaus ei useinkaan palvele.

Äärimmillään tämä näkyy siinä, että ammattiaineisiin integroidaan niihin liittymättömiä asioita. Tilanne on vääristynyt, koska ammattiopetus toimii päättäjien poliittisena työkaluna.

Ammattikoulutuksen ytimeen on nostettu syrjäytymisen välttäminen. Ammattiin oppiminen jää tässä kuviossa liian usein statistin rooliin, koska resurssit on keskitetty aivan muuhun kuin työelämälähtöiseen ammattiin oppimiseen.

”On ilman muuta selvää, että takavuosina ammattikouluista valmistuneet olivat valmiimpia työllistymään yrityksiin”.

Nyt olisi korkea aika havahtua tosiasioihin! Halutaanko luoda suomalainen yhteiskunta, jossa perustason ammattiosaajat ovat maahanmuuttajia ja meidän ”yleissivistyneet” omat nuoremme ovat syrjäytyneet työelämästä.

Esitykseni on, että koulujen ja työelämän yhteistyötä tulee lisätä aina peruskoulusta ammattiin valmistumiseen saakka. Erityisesti tämä vaatii asennemuutosta koulujen henkilöstöltä mutta myös yrityksissä työskenteleviltä. Meidän kaikkien tehtävä ja tavoite on löytää hyviä keinoja nuorten motivaation synnyttämiseksi.

 

Simo Hokkanen

Filosofian tohtori, kasvatustieteen lisensiaatti, insinööri, autonasentaja